Täplikästä menoa
jo vuodesta 1994

Luettavaa ocicat-kasvattajille
Uusi tai vähän kokeneempikin kasvattaja saattaa joskus kaivata lisätietoa rodun vaiheista, muutakin kuin allaolevaa perustietoutta -> tutustu FAQ osioon.

Ocicattien alkutaival
Ocicatit ovat noin 40 vuotta vanha rotu, laajamittaisempaa oci-kasvatusta on ollut parinkymmenen vuoden ajan. Ensimmäinen ocicat sytyi vahingossa 1965, kun Virginia Daly yritti kehitellä aby-väritteistä naamiota siamilaiselle. Täplikäs risteytys-pentu herätti kiinnostusta ja rodun varsinainen kehittely alkoi. Siamilaisten ja abessinialaisten lisäksi ocicatteja luotiin käyttämällä vahingossa myös amerikkalaista lyhytkarvaa. Ocicatit ovatkin ainoa täplikäs rotu, jonka perimä on perinteisissä ja tunnetuissa kissaroduissa.         Euroopassa ocicatit saivat Fifen sertioikeudet vuonna 1992. Ensimmäinen ocicat saapui Saksaan jo 80-luvun lopulla, Suomeen keväällä1993. Ocicatit alkoivat heti herättää huomioita Suomessakin ja lukumäärät kasvoivat nopeasti. Nykyään oceja on Suomessa syntynyt yli viisisataa.

Ocicatin luonne & ulkonäkö
Ocit ovat leikkisiä, energisia ja hyvin  koiramaisia noutaessaan  leluja tai seuratessaan ihmiskumppanien puuhia tiukasti vierestä. Rodun edustajat ovat yleensä älykkäitä ja oppivaisia. Ocit rakastavat ihmisten seuraa. Jo hyvin pienestä pennusta huomaa sen kiin-nostuksen ihmiseen ja läheisyyden kaipuun, joskaan kaikki ocit eivät automaattisesti ole sylikissoja. Seurallisen luonteensa ansiosta sopi-vat koira- tai lapsiperheen tohinaan. Ocicatit eivät yleensä ole parhaimmillaan ainoina kissoina, kaksi ocia on järkevä ratkaisu esimerkiksi työssäkäyvälle pariskunnalle.
        Ocicat on kooltaan  keskisuuri, varreltaan  atleettinen kissa. Tunnusomaista on “villi” ulkonäkö. Tyypillisesti ocilla on täpläkuvioinen  turkki, muut kuviot kuten  klassinen tabby hyväksytään jalostukseen, mutta ne eivät omaa sertioikeuksia. Oceilla on agoutiturkki eli jokaisesa karvassa on useampi väriraita kärjeltään tummempien karvojen muodostaessa peukalon-painuman muotoisen täpläkuvion. Ocicatin pää on muotoiltu kiila, kuono-osa ja leuka vahvat ja korvat 45 asteen kulmassa päälaen ulkosivuilla. Silmät ovat mantelinmuotoiset, suuret ja hieman vinot. Silmien väri voi olla mikä tahansa paitsi sininen.
    Hyväksyttyjä turkinvärejä on ocicateilla kaksitoista: tawny eli rusketäplikäs, suklaatäplikäs, kanelitäplikäs, sinitäplikäs, lilatäplikäs, beigetäplikäs sekä näitten hopeamuunnokset.
   
Ocicatin terveys & jalostus
Ocicattien kasvatus on kapean geenipohjan ja sen tuomien ongelmien takia erittäin haasteellista. Toisin kuin vielä nykyäänkin näkee väitettävän, ocit eivät ole sen terveempiä kuin monet muutkaan rodut. Oceilla ilmenee samoja synnynnäisiä ja geneettisiä vikoja kuin monissa muissakin kissaroduissa, joissa geenipohjan kapeneminen on johtanut perinnöllisiin vikoihin ja sairastumisalttiuteen. Useimmat kasvattajat ovat kuitenkin sokeita omien kasvattiensa suhteen, eikä ongelmia haluta/voida nähdä ennenkuin ne ovat paisuneet suuriksi.
    Melkein kaikki kasvattajat sanovat panostavansa laajaan geenipohjaan ja rodun terveyteen, mutta valitettavan usein panostus tuntuu jäävän puhumisen asteelle. Ja no, puhumisen sijasta on parempi toimia... Jo alkuvaiheessa oli selvää, ettei pääsääntöisesti vain neljään alkuperäkissaan perustuva rotu voi säilyä terveenä ellei astutuksia suunnitella huolella. Monelle näyttää olevan tärkeämpää tuottaa helpolla ja halvalla näyttelytähtiä kuin pohtia, miten seuraavat sukupolvet tulevat mahdollisesti pärjäämään _terveydellisesti_. Kasvatustyö vaatii aina uhrauksia. Anórien's ja Lumo kissaloissa on tietoisesti valittu vaikeampi ja pidempi tie eli tuottaa laadukasta ja tervettä jälkeä mahdollisimman laajaa sukutaulua tavoitellen. Helppoahan se on tuottaa näyttelytähtiä yhdistämällä pelkkiä näyttelytähtiä, ihmeemmin pohtimatta onko ko yhdistelmälle lopulta mitään jalostuksellista käyttöä. Anórien's ja Lumo -kissalassa olemme tuoneet Suomeen enemmän kissoja/linjoja kuin yksikään toinen kasvattaja. Tuontien ja innovatiivisten astutuksien lisäksi olemme tehneet yhden oman abessinialais-risteytyksen ja tuoneet maahaan kolmea muuta risteyslinjaa edustavia kisuja kappaletta. Risteytysten mahdollisesti tuoma ulkonäöllinen "menetys" on lopulta aika pieni, etenkin kun tervehdyttävä vaikutus näyttäisi olevan melkoinen. Ocicattien terveydestä voitte lukea lisää kirjoittamastani artikkelista. Teksti on tarkoitettu ensisijaisesti kasvattajille, joten pelkästään ocicatin ostoa harkitsevan kannattaa mieluummin pyytää valitesmaansa kasvattajaa kertomaan mahdollisista ongelmista. Sellaisenaan teksti saattaa nimittäin ihan turhaan säikyttää. Ocicat & Terveys Kiitos Marille (Peikkola) ja Evalle (Washable) oikolukemisesta ja kommenteista!

Yhteystiedot:
Mirka Karanta / Anórien's
& Antti Karanta / Lumo
Mallusjoentie 772, FIN-16450 MALLUSJOKI
Tel. 044-5647009
eMail-osoitteemme on vaihdettu kuvalliseen muotoon spam-saasteen takia.
Se pitää käsin kirjoittaa sähköpostiviestin osoitekenttään.

: : uutisia : : linkit : : pennut : : etusivu : : rodusta : : FAQ : : kasvattajista : : omat kissat : :

© Anórien's Ocies 2007-2008

cicats, ocicat, osikatti, okicatti, oci kitten, ocicat breeding, cat resources, pentuja, kissoja, oceja, anorien's, anorien kissala